TaruHaapakoski2021

Jo toisen kerran peräkkäin Lounais-Suomen Partiopiirin keväinen paraati jouduttiin perumaan, ja partiojohtajien paraatijuhla järjestetämään elokuun lopulla. Nyt paraati juhla järjestettiin sunnuntaina 22.8., perinteen mukaan Turun VPK-talolla. Tilaisuus järjestettiin kahdessa osassa osallistujamäärän rajoittamiseksi ja turvavälien varmistamiseksi. Juhlassa jaetaan vuosittain ansiomerkkejä kiitokseksi ansioituneille piirimme partiolaisille.

Juhlassa annettiin Taru Haapakoskelle Pohjantähti-solki. Se voidaan myöntää yli 28-vuotiaalle partiojohtajalle, joka on sitoutunut partion arvoihin ja toiminut ansiokkaasti sekä innostuneesti partiojohtajatehtävissä. Partion arvot näkyvät saajan toiminnassa sekä partiossa että sen ulkopuolella. Lisäksi saaja on saanut toisissa ihmisissä aikaan kasvua ja sitoutumista partiotoimintaan. Taru on toiminut pitkään eri tehtävissä lippukunnassamme ja tarttunut aina rohkeasti uusiin haasteisiin.  Hän on toiminnallaan mahdollistanut uusien partiolaisten liittymisen toimintaamme ja ollut lukuisten nuorten tukena heidän tiellään johtajuuteen. Tällä hetkellä Taru toimii lippukuntamme ohjelmajohtajana ja taloudenhoitajana.

Lippukunnan hallituksen puolesta erittäin lämpimät onnittelut huomionosoituksen johdosta.