Samoajaikäkauden ohjelmaan kuuluu olennaisena osana ryhmänohjaajakoulutus, lyhyemmin ROK. Se vastaa suunnilleen sisällöltään vanhan liiton johtajien käymää vj-kurssia. Nykyisen ohjelman mukaan ROKanneet samoajat ryhtyvät normaalisti vetämään tarpojavartiota yhdessä aikuisen tuen kanssa. Kipassa, kuten monella muullakin lippukunnalla, johtajatarve on suurin seikkailijaryhmissä, joten meillä samoajat osallistuvat seikkailijaryhmän vetämiseen.

Rok2013_01.jpg
Tulevat johtajat Nuortenniemessä.

Kurssin ensimmäinen osa alkoi Merikarvian seurakunnan leirikeskuksesta Nuortenniemessä, jossa heti perjantaina olivat ensimmäiset koulutussessiot ja jossa myös ensimmäinen yö vietettiin. Lauantaiaamupäivän koulutukset olivat myös leirikeskuksessa, josta lounaan jälkeen kurssilaiset siirtyivät traktorikyydillä Krookan satamaan. Satamasta kurssilaiset ja kouluttajat astuivat kahteen veneeseen, joilla matkattiin muutaman kilometrin päähän Ouran saaristoon Partiokariin.

Partiokari on Ouran Partiolaisten saari, jossa on Kelokolo-niminen, laavua muistuttava kämppä sekä mutterin malliset sauna ja varasto/huussirakennus. Iltapäivällä koulutukset jatkuivat karissa, ja illan päätti iltanuotio ja sauna.

Rok2013_02.jpg
Partiokari.

Sunnuntaina oli vielä aamupäivällä koulutusta, mm. turvallisuus asioista. Lounaan jälkeen siivoiltiin paikat kuntoon ja noustiin jälleen veneisiin paluumatkalle. Kurssin sisältö on melkoisen laaja ja sen läpi vieminen riittävällä tasolla yhdenviikonlopun aikana on aika vaikeaa. Tänä vuonna ROKki järjestetäänkin kaksiosaisena, tämän viikonlopun lisäksi 30.11. on vajaan päivän mittainen kakkososa.

Kipasta ROKkaamassa olivat Arttu, Severi ja Juha-Matti, sekä kouluttajina Juhani ja Taru.